Blogi

Mosaiikkitaiteilijan elämää

Venetsian mosaiikkikurssi

Näin syksyn saapuessa en voi olla muistelematta viimevuoden mosaikkikurssia Venetsiassa. Artefact mosaiikkistudiossa, jossa opettajina taitavat Alessandra ja Romuald Mesdagh. He molemmat ovat valmistuneet Scuola Mosaicisti del Friulista, joka on ainoa koulu maailmassa joka antaa Master Mosaicist tittelin. Vierailimme myös tuolla Firulin mosaiikkikoulussa ja täytyy sanoa ettei se ikinä unohdu, niin vaikuttava vierailu oli.

Vierailimme myös Orsonilla. Angelo Orsonin luoma tunnettu paneeli syntyi Orsonin värikirjastosta, joka säilyttää yli 3500 erilaista venetsialaisen Smaltin väriä. Se esitettiin ensimmäistä kertaa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1889. Vuotta myöhemmin Antoni Gaudí sai kauneuden innoituksensa ja päätti käyttää pieniä Orsoneja Sagrada Familian koristeluun. Ei ihme, että vielä tänäkin päivänä nämä ainut laatuiset smaltilasit innoittavat mosaiikin tekijöitä. Olimme aivan hullaantuneita näiden värien runsaudesta!

Pajapäiväläisen näkemys

Anne Eloniemi-Alkula kirjoitti:

“Halusin mosaiikin takaisin elämääni ja löysin Teijan tarjoamat mosaiikin työpajapäivät.

Kauniin mosaiikkiateljeen syleilyssä inspiraatio kukoistaa ja Teijan luontevan opastuksen saattelemana oman luovan työn vaiheet etenevät jouhevasti. Suosittelen lämpimästi!” Terkuin Anne

Alla olevasta kuvasta voi nähdä kuinka hienon työn hän teki pajapäivien aikana. Kiitokset Annelle täällä vierailuista. Itsekin inspiroiduin tästä aiheesta, jonka hän teki! Näin yhdessä tekemällä ruokimme toinen toistemme luovuutta! Terkuin Teija

Tammikuun mietteitä

On ollut hieman hiljaiseloa täällä blogissa näin Joulun mentyä, mutta nyt on tullut aika taas virittäytyä mosaiikki puuhasteluun. Voisin aloittaa vaikkapa työtilojen ja varaston siivoamisella, hm… mistä alkaisin… No TeijArt galleriasta tietty! Kevät kohta koittaa ja vierailijat saapuvat. Jotain uutta olen jo saanut aikaiseksikin. Tsasounaan muutaman mosaiikki-ikonin ja yhden sekatekniikkateoksen. Galleriasta löytyy myös uusia mosaiikkikoruja.

Terkuin Teija

Pannunalusia

Oli antoisaa olla opettamassa koululaisille noin 9 – 10 vuotiaille kuinka mosaiikkipannunalusia tehdään. Kuten kuvista näkyy oppilaat olivat hyvin luovia. Käytimme reunoissa kokonaisia paloja ja keskuskuvioon epämääräisiä valmiiksi pilkottuja paloja. Nämä palat ovat turvallisia lasten kanssa työskenneltäessä, koska niitä ei tarvitse pilkkoa. Palat liimattiin erikeeperillä ja saumattiin lopuksi Kiillon sauma-aineella. Innokkaimmat oppilaat jatkavat mosaiikkipuuhia opettajansa kanssa tekemällä peilinkehykset. Jään innolla odottamaan mitä niistä tule, kun näistä tuli niin hienoja.
Kiitos oppilaille ja opettajille, oli mukavaa vierailla koululla.
Terkuin Teija

Puutarhapenkki

Ajattelin tässä kertoa hieman tämän jo menneen kesän suuresta mosaiikkiprojektista, joka alkoi pääsiäisen jälkeen ja valmistui juuri ennen Juhannusta. Toteutimme Suomi 100 yhdessä tekemisen innoittamana mosaiikista puutarhapenkin.

Meitä oli vaihtelevasti noin 7-8 naista tämän aiheen valmistamisessa. Teos piti saada valmiiksi heinäkuun Kässän Taideyhdistyksen pihanäyttelyyn. Mosaiikkityön aloitus oli hieman hauska ja hankalakin, sillä meillä ei ollut heti aihetta valmiina ja koska kyseessä oli yhdessätekeminen niin jokaisen osallistujan tuli saada oma kädenjälki sekä näkemys tähän työhön.

Ensin ajattelimme tehdä siitä nauhoin somistetun seppeleen Kässäntalon parvekkeen reunaan, mutta kuinkas ollakkaa? ei siitä sitä tullut vaan pitkä penkki ja penkkiähän olin mielessäni alunperin ajatellut. Tämä oli vain tuntunut liian painavalta ja haasteelliselta siirrellä täältä ateljeestani Kässälle? Pohjaksi keksimme käyttää Finnfoamilevyä, joka itsessään on kevyttä ja sään kestävää. Jalat teimme lekasoraharkoista joita laitoimme kaksi päällekkäin ja niihin painelimme rantakiviä, mosaiikkia ym. materiaalia suoraan laastiin, joten niitä ei tarvinnut saumata. Näiden jalustojen päälle laitoimme vedenkestävän levyn ja sen päälle taas Finnfoamilevyn.

Täytyy sanoa, että oli todella hauskaa toteuttaa tällainen yhteinenteos mosaiikista. Mielestäni löysimme sen yhteiseen hiileen puhaltamisen hengen jota meissä suomalaisissa on aina ollut ja tulee toivottavasti olemaan. Kiitos vielä näille ihanille naisille jotka jaksoivat tulla viikosta toiseen ahkeroimaan tänne luokseni.
Terkuin Teija

Loistavaa puuhaa lapsille

Olen saanut jopa pienet lapsenlapsemme innostumaa mosaiikista. Kuusivuotias tyttärentytär teki yllä olevan taulun simpukoista, kivistä ja lasihelmistä, hän paineli materiaalit suoraan kosteaan laastiin ja hieno tuli! Autot on tehneet vanhimman tyttären neljä ja kuusivuotiaat pojat! Nämä autot ovat vielä saumaamatta, mutta saumanväreistä on jo ehditty sopia. Laitan uudet kuvat kunhan valmistuvat. En malttanut olla laittamatta, kun ovat niin upeita jo näinkin ja voi työt toki jättää saumaamattakin jos haluaa.

Vauhtikaarat valmiina lähtöön!

Autot saivat tänään vihdoin hienon sinisensauman mosaiikkipaloille, autoin poikia saumauksessa sillä se on melkoisen sotkuista puuhaa myös aikuiselle, saatika sitten 4 – 6v pojille. Näistä tulee hienot koristeet poikien huoneen seinälle tai oveen. Pohjat löytyvät mosaiikkimyymälän verkkokaupasta.

Mosaiikkiterveisin Teija