Keitä olemme
Olemme Teija ja Kalervo Kaarre Lohjalta. Aiemmin meillä oli oma ilotulitteiden maahantuontiyritys, josta olemme vuoden 2017 alussa luopuneet ja nyt keskitymme rakkaaseen harrastukseemme aikaansaannokseemme,
Kaarteen Sotamuseo ja Mosaiikkiin.
Sukujuuremme ovat menetetyssä Karjalassa, Kivennavalla, Terijoella ja Uudellakirkolla sekä Viipurissa. Kaksituhatluvun alussa aloimme kerätä Suomen 1939 – 44 sotiin liittyvää tavaraa ja vuonna 2006 teimme kotiimme kokoelmamme ensimmäisen esillepanon, joka vähitellen laajeni ja koska ystävämme ja tuttavamme halusivat tulla meidän kotimuseotamme katsomaan, laajensimme sitä ottaen mukaan myös Teija mosaiikkityöt.
Nyt olemme yksi Lohjan matkailukohde, jota hoidamme ja kehitämme edelleenkin. Näin voimme museomme avulla omalta osaltamme tehdä tärkeätä Suomen itsenäisyyden maanpuolustustyötämme, muistuttamalla vierailijoitamme Suomen itsenäisyyden vaatimasta työstä ja uhrauksista. Veteraanien perintönä meillä on nyt vapaa kotimaa, isänmaamme. Veteraanien perintöä on myös isänmaanrakkaus, maanpuolustustahto sekä pyrkimys rauhan ylläpitoon.
Teijan mosaiikkigalleria tuo esille elämän kauneuden ja sitä kautta elämän jatkuvuuden ja toivon paremmasta rauhan maailmasta.
Tervetuloa tutustumaan yksityiskokoelmaamme sekä mosaiikkitaiteeseen!